Miltä näyttää tulevaisuuden huippuosaaja valmistavan teollisuuden alalla?


Valmistava teollisuus on Suomen perusmuuri, jonka päälle talous on rakennettu. Tänä päivänä palvelusektori on jo aikaa sitten kasvanut määrällisesti teollisuuden ohi, mutta teollisuuden osuus viennistämme on yhä noin puolet. Suomalaiset tuotteet tunnetaan ja osaamistamme arvostetaan. Ulkoiset paineet muutokselle ovat kuitenkin kovat. Tuotantoa pyritään tehostamaan, jotta kaikki teollinen valmistaminen ei karkaa rajojemme ulkopuolelle. Saman paineen alla ollaan muissakin maissa.

Valmistava teollisuus on joutunut digitalisaation aikana uudistamaan itseään jatkuvasti, eikä tälle kehitykselle todennäköisesti ole tulossa muutosta. Innovatiivisimmat, kehityskelpoisimmat ja älykkäimmät uusien teknologioiden implementoijat tulevat menestymään tulevaisuudessakin. Automatisaation ja asiakaslähtöisen räätälöinnin tuoma kokonaishyöty tulee hyödyttämään Suomea ja jopa mahdollistamaan teollisen tuotannon kääntymisen taas kasvuun Suomessa.

On kuitenkin yleisesti tiedostettu asia, että digitalisaatio ja automatisaatio eivät poista ihmisen osuutta työstä, vaan vain muuttaa sitä. Ihmisen rooli muuttuu jokaisella alalla yhä enemmän asiantuntijaksi kuin rutiineja suorittavaksi koneen osaksi, ja tätä se on tehnyt myös valmistavassa teollisuudessa.

Muutos tarvitsee aina hallittua johtamista. Muutosta ei tapahdu ilman tarvetta tai halua muuttua. Teollisuuden alalla muutos on elinehto tuottavuuden, ennustettavuuden ja asiakastyytyväisyyden ylläpitämiseksi. Kone ei voi johtaa muutosta, vaikka se voi sen mahdollistaa.

Valmistavan teollisuuden vuoden päätapahtuma Tampereella 4.6-6.6.2019

Manufacturing Performance Days on 4.6.-6.6.2019 järjestettävä valmistavan teollisuuden päätapahtuma Suomessa. Kolmipäiväinen tapahtuma kokoaa Tampereen TähtiAreenalle huippuvaikuttajia keynote-esityksiin ja paneelikeskusteluihin. Paikalla on muun muassa japanilaisen JGC Corporationin Tomoichi Sato, Siemens Digitalin operatiivinen johtaja Jan Mrosik, Hitachin tutkimusjohtaja Kazuo Yano sekä joukko muita nimekkäitä osallistujia Suomesta ja ulkomailta. Tapahtuman pääaiheena on ekosysteemitalous.

Mercuri Urval on mukana Tampereella Manufacturing Performance Days -tapahtuman partnerina tarjoamassa osallistujille mahdollisuuden pysähtyä teknologisen keskustelun välissä meihin itseemme – ja toisiimme.

Miltä näyttää tulevaisuuden osaajaprofiili? Mitä kompetensseja teollisuuden alan osaajalla tulee olla 5, 10 tai 20 vuoden kuluttua? Tätä me kysymme seminaarin osallistujilta, koska kukapa siihen osaisi paremmin vastata kuin alan nykyiset ammattilaiset.

Valmistavan teollisuuden alalla on erityisen tärkeää osata löytää oikean profiilin omaavat henkilöt asiantuntija- ja johtotason avaintehtäviin. Näin ollaan luomassa oman yrityksen sisällä positiivista muutosta kohti uusia innovaatioita ja kasvua sekä uusia keinoja lisätä tuottavuutta. Lisäksi on osattava johtaa omaa henkilöstöä muutoksen aikana. Transformaation vaikeassa tilanteessa voi olla vaikeaa pitää oma rooli ja fokus oikeissa asioissa. Tässä Mercuri Urvalin konsultit ovat ammattilaisia. Autamme yrityksiä löytämään oikeita lahjakkuuksia henkilöstötarpeisiin ja valmennamme yrityksen johtoa viemään organisaatiota strategian mukaiseen suuntaan.

Mikäli kiinnostuit kuulemaan lisää rekrytointi-, suorahaku- tai johdon kehittämisen palveluistamme, ota yhteyttä: 020 742 0500 tai hki.fi@mercuriurval.com.