Työpaikat ja ura

Haastattelut ja soveltuvuusarviot

Millainen henkilö Sinä olet?

Olet vuosien kuluessa kehittynyt sellaiseksi henkilöksi kuin nyt olet. Meillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tutustua Sinuun monien vuosien ajan. Varmistaaksemme parhaan mahdollisen lopputuloksen Sinulle ja asiakkaallemme, pyrimme ymmärtämään persoonallisuuttasi haastatteluiden ja arviointimenetelmien avulla, järjestelmällisesti ja ammattitaidolla.

Meidän mielestämme rekrytointiprosessin lopuksi tehtävä valintapäätös ei perustu pelkkään muodolliseen pätevyyteen. Sen varmistaminen on vain ensimmäinen askel. Emme kuitenkaan etsi pelkästään teknistä osaajaa.
Etsimme kyvykkyyttä, jonka avulla asiakkaamme saa strategiansa toteutettua entistä paremmin – niitä persoonia, jotka sekä täydentävät että haastavat olemassa olevaa organisaatiota.

Tutustumalla tarkemmin Sinuun, autamme Sinua myös löytämään sellaisen roolin, jossa voit luoda itsellesi menestyksekkään uran.

Sinua varten
Ajatus omien vahvuuksien ja kehittämisalueiden läpikäymisestä voi tuntua vaikealta kenelle tahansa. Valintaprosessimme ei ole kuitenkaan mikään koulutentti tai kuulustelu.

Oikeita vastauksia ei ole, kuten ei ole täydellistä persoonaakaan. Lähtökohtana on ominaisuuksien yhdistelmä, jota tietyn tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää. On myös hyvä pitää mielessä, että jotkin tehtävät vastaavat paremmin omaa kiinnostustasi, tilannettasi, arvojasi ja tavoitteitasi, kuin toiset.

Kerrothan meille
Psykometriset ja analyyttiset arviointimenetelmämme eivät luonnollisestikaan kerro meille koko totuutta Sinusta. Tunnistamme toimintamallejasi ja keskustelemme niistä kanssasi. Tässä yhteydessä haluamme rohkaista Sinua kysymään menetelmistämme ja hakuprosessista lisää ja kertomaan asioista myös oman näkemyksesi havainnoistamme.

Sinun kannattaa ehdottomasti hyödyntää mahdollisuutesi avoimeen keskusteluun haastattelussa. Kerro meille mitä tavoittelet ammatillisesti ja mihin haluat urasi suuntautuvan.

Meidän tehtävämme on auttaa asiakkaitamme tekemään oikeita rekrytointipäätöksiä. Yhtä paljon haluamme auttaa Sinua tekemään urasi kannalta oikeita päätöksiä.

Lupauksemme Sinulle:

• Arviomme Sinusta on yksilöllinen ja kohdistuu nimenomaan haettuun tehtävään ja asiakkaamme toimintaympäristöön.
• Haluamme että prosessi on Sinun kannaltasi rakentava ja hyödyllinen kokemus.
• Kerromme käyttämistämme arviointimenetelmistä Sinulle ja toivomme Sinun kysyvän rohkeasti niihin liittyvistä asioista. Toivomme myös että kerrot meille, mikäli joku kohta prosessissamme jää mietityttämään Sinua.
• Kohtelemme Sinua yksilöllisesti – ammattitaidolla ja kunnioittaen.
• Valitettavasti emme aina pysty antamaan Sinulle välittömästi tietoa valintaprosessin lopputuloksesta. Teemme kuitenkin parhaamme pitääksemme Sinut ajan tasalla.

Menetelmämme ja prosessimme:

• perustuvat yli 40-vuotiseen kokemukseemme ja asiantuntemukseemme rekrytoinneista ja henkilöstövalinnoista sekä alan johtavien asiantuntijoiden tutkimuksiin.
• päivitetään jatkuvasti vastaamaan nykytiedon mukaisia parhaita käytäntöjä sekä maiden ja organisaatioiden välisiä kulttuurieroja.

Valintaprosessimme osallistujat ovat olleet sitä mieltä, että työskentelymme on perusteellista ja ammattimaista. He ovat myös todenneet että arviointimme ja siitä saatu palaute ovat paikkansa pitäviä, objektiivisia ja rakentavia.