Johdon Outplacement ja uramuutokset
Autamme myös uutta uraa etsiviä johtajianne
Uudelleenjärjestelyt voivat joskus olla traumaattisia. Siksi haluamme auttaa myös ilman paikkaa jääneitä johtajianne löytämään uuden suunnan uralleen.
Executive Outplacement -palvelumme tarjoaa asiantuntevaa muutosvalmennusta johtajille. Tämä tarkoittaa räätälöityjä neuvoja ja valmennusta, jonka avulla pyritään varmistamaan että ympärillä aukeavat mahdollisuudet eivät jää käyttämättä.
Edessä uusia mahdollisuuksia
Autamme johtajia yhdistämään osaamisensa ja tavoitteensa työmarkkinoiden vallitsevan tilanteen kanssa.
Räätälöity Outplacement-ohjelmamme hyödyntää todistetusti tuloksellista Business Coaching –menetelmäämme. Autamme johtajia ymmärtämään tilanteensa ja selviämään henkilökohtaisesta muutoksesta. Autamme heitä myös tekemään tulevaisuutensa kannalta oikeita ratkaisuja.
Ymmärrämme että johtajat osaavat itse parhaiten arvioida minkälaisia haasteita lähtevät seuraavaksi tavoittelemaan, mutta olemme myös nähneet että muutos voi olla traumaattinen. Siksi valmentajamme toimivat tarvittaessa prosessia eteenpäin vievänä voimana ja ennen kaikkea luottamuksellisena keskustelukumppanina.
Nopeampi prosessi
Mercuri Urvalin Executive Outplacement on nopeampi ja paremmin kohdistettu kuin perinteiset outplacement-palvelut. Executive Outplacement on ainutlaatuinen yhdistelmä ensiluokkaisia coaching-menetelmiä, käytännönläheistä työnhakua ja verkostoitumistukea. Yhtenä Euroopan johtavista rekrytointiyrityksistä, jolla on outplacement-osaajia läpi organisaation, me voimme tarjota ne kaksi asiaa mitä johtajat tässä tilanteessa eniten tarvitsevat:
- Käytännöllisiä neuvoja ja pääsyn johtotason rekrytointimarkkinoille
- Asiantuntevaa henkilökohtaista ohjausta ja valmennusta seuraavan askeleen löytämiseksi ja muutostilanteen hallitsemiseksi
Valmentajiemme pätevyys
Outplacement-valmentajamme on koulutettu käyttämään Activity Based Coaching and Development (ABCD®) menetelmäämme. Kun tämä pätevyys yhdistetään vuosien toimialakokemukseen ja vahvaan ymmärrykseen vallitsevasta paikallisesta ja kansainvälisestä työnhakutilanteesta, outplacement-valmentajamme pystyvät tehokkaasti viemään johtajanne takaisin työmarkkinoille.