Asiakkaamme
Parasta laatua
Asiakkaamme ovat alansa huippuyrityksiä, jotka haluavat edelleen vahvistaa asemaansa markkinoilla.
Mitä asiakkaamme odottavat meiltä?
Saumatonta, laadukasta sekä johdonmukaista toimintaa ja ratkaisuja.
He odottavat myös, että konsulttimme pystyvät kehittämään räätälöityjä, heille lisäarvoa tuottavia ratkaisuja.
Ratkaisumme perustuvat paikallisen ja kansainvälisen osaamisen yhdistämiseen ja kykyyn hallita kansainvälisten prosessien synnyttämiä haasteita.
Monet alueelliset ja kansalliset yritykset haaveilevat kansainvälistymisestä. Mercuri Urvalilla on monien asiakaskokemusten lisäksi omakohtaista kokemusta liiketoiminnan kansainvälistämisestä: palveluksessamme toimii tänä päivänä noin 700 ammattilaista 25 eri maassa.
Muun muassa näistä syistä asiakkaamme luottavat apuumme ratkoessaan kansainvälisen liiketoiminnan tuomia haasteita.
Ymmärrämme ainutlaatuisuutta
Meillä ei ole kahta samanlaista asiakasta, ja siksi olemme Mercuri Urvalissa tottuneet sopeuttamaan toimintamallejamme asiakkaidemme liiketoiminnan mukaan.
Ota yhteyttä niin mietitään yhdessä miten voimme auttaa yritystänne saavuttamaan tavoitteensa.
Merkittävien eurooppalaisten yritysten kumppani
Miksi johtavat organisaatiot valitsevat juuri meidät?
Me ymmärrämme liiketoimintaa. Osaavat ihmiset ja globaali ulottuvuus täydentävät tehokkaita menetelmiämme ja työkalujamme. Kokonaisvaltaiset ratkaisumme tuottavat todistetusti tuloksia.